Päiväkotielämää

Posted by admin at 20.15 aika 16.11.2017

Jaa:


Anu Vihonen, NLP Trainer & Coach


Päiväkotielämää

Huikeat kaksi päivää takana. Olen viettänyt ne sijaisena 1-2 –vuotiaitten ryhmässä läheisessä päiväkodissa. Ryhmä oli täynnä hurmaavia, läsnäolevia, tunteensa aidosti esiintuovia ihmisenalkuja. Ryhmässä oli päivärytmi ja tietyt säännöt, jotka loivat puitteet turvallisuudentunteen vahvistumiselle. Aamupala, leikki, ulkoilu, lounas, päiväunet, välipala, leikki ja ulkoilu vuorottelivat – ja lapset tiesivät hyvin, mitä kulloinkin tulisi tapahtumaan.

Kun olet lasten kanssa, ole lasten kanssa

Aivan kuin olisin ollut kaksi päivää kuntosalilla – niin paljon nostamisia, kumartumisia ja leikkimistä lasten kanssa. Ja samalla tuntuu kuin olisin ollut kaksi päivää retriitissä, jonka nimi oli “Kun olet lasten kanssa, ole lasten kanssa”.

Kaikkien aistien oli oltava koko ajan valppaina. Erityisesti näköaistini vaikuttaa kehittyneen viimeisten päivien aikana niin, että aivan kuin olisi silmät selässäkin. Ulkona laskimme koko ajan, että näimme “lapsemme”. Heidät erotti tietynvärisistä huomioliiveistä – ja siten pystyimme hahmottamaan missä kukin heistä milloinkin oli menossa.

Koska ryhmässä oli yli 10 lasta, toimimme usein pienryhmissä. Kun osa oli maalaamassa, leikki osa kotileikkiä ja osa valmistautui lähtemään ulos. Yksi aikuinen oli kussakin pienryhmässä ja siten jokainen lapsi sai riittävästi huomiota aikuisilta.

Liikuttavaa oli kuulla puhumaan oppineiden lasten kysyvän lounaan päätteeksi “Saanko jo kiittää?”. Kun he saivat luvan, oli tämä samalla lupa nousta pöydästä ja lähteä leikkimään. Hyvä etten joka kerta itkenyt, kun he kysyivät tuon kysymyksen. Se kysyttiin läsnäolevasti ja siihen vastattiin niin ikään lempeän hyväksyvästi.

Arvostan valtavasti päiväkodin ammattilaisten työtä ja rakkautta, jota heidän uskon kokevan lapsia kohtaan. Vaikka työ on fyysisesti, henkisesti ja aistikuormituksen vuoksi vaativaa, on se samalla varmasti hyvin palkitsevaa.

Edelleen jatkan NLP-kouluttajana ja näin teen työtä, jota rakastan. Ja edelleen olen silloin tällöin valmis vierailemaan sijaisena läheisessä päiväkodissa. Aloin rakastaa sitäkin työtä.


Seuraavat NEWAYn Helsingin ydinkeskustassa pidettävät NLP-koulutukset:

NLP Pre-Trainer 10. – 11.3., 7. – 8.4., 5. – 6.5.2018 (TÄYNNÄ)
NLP Practitioner 26.5. – 9.9.2018 (Huom! Ennakkohinta voimassa 31.12.2017 asti.)
NLP Master Practitioner 28.9.2018 – 3.3.2019 (Huom! Ennakkohinta voimassa 31.12.2017 asti.)
NLP Pre-Trainer 2.9., 6. - 7.10., 3. - 4.11.
Kohtaamisen voima –sosiaalipanoraamakurssi 21. – 22.4.2018


Verkkovalmennukset, aloita milloin tahansa!
Sytytä tiimisi!
NLP Aloittelijoille