Nurinkurinen lomailu

Olin viikonlopun pitämässä koko kesän kestävää NLP-koulutusta. Koossa on jälleen kerran ihanan innokas ja varauksettomasti uusiin oivalluksiin heittäytyvä ryhmä. Sunnuntai-iltana otin päivän Hesarin ja asettauduin pihalla olevaan kansituoliin lukemaan. Ilta oli lempeän lämmin, ei kiirettä minnekään ja nautin hyvästä hetkestä.

Lehdessä oli artikkeli “Näin palaudut lomalla tehokkaasti”. Jutussa työterveyspsykologi Kaisa Yli-Pärri muistutti mm. siitä, että ihmismieli laskeutuu työmaailmasta vähitellen eivätkä töihin liittyvät ajatukset loman alkaessa katkea kuin seinään. Työtahtia pitäisi hänen mukaansa löysätä jo ennen lomaa.

Mindfulness-valmentaja Aleksi Litovaara puolestaan kehotti sallimaan mielelle ja keholle lomalla pysähtymismahdollisuuden. Tämä voi tapahtua vaikkapa niin, että on viisi minuuttia hiljaa paikallaan silmät kiinni, keskittyy hengitykseen ja aistii miltä tuntuu olla kehossa hyväksyvällä asenteella.

Työterveyslaitoksen tutkija Sampsa Puttonen suosittaa lomailemaan vähintään 2-3 viikkoa kerrallaan, koska tutkimusten mukaan ensimmäiset 8 lomapäivää menevät kuormituksen purkamiseen.

Tämä on jollain lailla nurinkurista. Moni meistä viettää siis suurimman osan elämästään kuormituksessa ja kiireessä odottaen seuraavaa lomaa. Loman alussa menee yli viikko ennen kuin alamme toipua työstä. Loman lopulla ahdistumme, kun ajattelemme odottavaa työmäärää. Todennäköisesti teemme myös töitä lomalla, jotta töihin palaaminen ei olisi niin stressaavaa. Artikkelia lukiessani tuli hyvin vahvasti mieleen, että olemmepa me ihmiset valinneet erikoisen tavan elää.

Kun ajattelen omia hektisiä, motivoivia ja ihania työvuosiani IBM:ssä ja HP:llä, en juurikaan osannut päästää lomalla irti työasioista. Tämä tarkoitti myös sitä, etten ollut läsnä perheelleni. Lomalla pohdin mm. sitä, jäikö jotain tekemättä tai odottaako minua jokin katastrofi, kun palaan takaisin. 40-vuotiaana olinkin äärimmäisen uupunut ajattelumalleihini ja ajattelin, että en ikinä pysty muuttumaan. Tunsin olevani umpikujassa ja tuolloin ainoa vaihtoehto stressin katkaisemiseksi oli irtisanoutua.

Tällä hetkellä olen kiitollinen tuollekin umpikujalle, sillä ilman sitä kokemusta en ehkä nyt olisi NLP-kouluttaja. NLP:n myötä ymmärsin, että ajatteluun voi vaikuttaa. Se on ollut suurin oivallukseni ikinä. Löysin myös itseni ja sen, mikä minulle on tärkeää. Tärkeää on elää juuri sellaista elämää kuin haluaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *