Joulun odotuksessa

Tämän viikon olen tietoisesti hidastanut ajattelua ja toimintaa. Uusi koiranpentu on asettunut kotiin ja on rakkain mahdollinen lisä perheeseemme.

Joululaatikot ja piparkakut on tehty, vaikka niiden tekemisellä lienee suurin merkitys vain itselleni. Keittiön pienestä radiosta ovat joululaulut soineet kohta viikon verran. Mielenkiintoisinta on odottaa mikä biisi on hyvä ja mikä ei. Tärkein tehtäväni viime päivien aikana on ollut sytyttää kynttilät pihan lyhtyihin. Tunnen rauhan ja levollisuuden läsnäolon.

Tyttäremme Anna tuli eilen kotiin joulun viettoon. Huomenna saapuu Ville ja maanantaina Kaisu ja Teemu. Kiitollisuus lisääntyy entisestään. Joulu on ihmeiden aikaa. Saa olla tekemättä mitään ja silti koko ajan tapahtuu jotain.

Mieleeni tulee ajatus “Kun odotat joulua, odota joulua”. 

Rakkaudella,
Anu