Pahoitamme mielemme muiden sanomisista tai tekemisistä. Murehdimme jatkuvasti läheistemme ongelmia. Emme uskalla sanoa “Ei” joillekin ihmisille. Pahalla tuulella ollessamme olemme kiukkuisia ja syytämme omista ongelmistamme muita. Välillä kuuntelemme ja ymmärrämme ystäviämme ihan liikaakin, niin että unohdamme oman itsemme. Yritämme miellyttää joitain ihmisiä ja toimimme kuten he haluavat. Kuulostaako, näyttääkö ja tuntuuko edellä kuvattu omalta käytökseltä?
Jos äskeinen vaikutti tutulta, kyseessä saattavat olla heikot sisäiset rajat. Ne ovat usein syntyneet lapsuuden kokemusten myötä, jolloin kasvatus on esimerkiksi ollut joko liian autoritääristä, liian vapaata tai lapsi on joutunut varhain ottamaan liikaa vastuuta.
Suurimmalla osalla ihmisistä rajat ovat ainakin ajoittain heikot. Tällöin on tyypillistä, että omat ja muiden tunteet ovat eri tavoin sekoittuneet. Ilon ja surun hetket vaihtelevat nopeasti – ja elämä saattaa vaikuttaa myrskyisältä.
Runsaat 15 vuotta sitten ensimmäisellä NLP-kurssillani oivalsin omien rajojeni heikkouden. Itselläni tämä ilmeni töissä ylenmääräisenä kiltteytenä ja kotona kiukkuna aivan pienimmistäkin asioista. Olin hukassa, sillä näin jälkikäteen ymmärrän, että en tiennyt kuka olin ja millainen minun olisi pitänyt olla.
Miten sitten löytää terveet sisäiset rajat?
On tärkeää
- ymmärtää, että muiden tunteet eivät ole minun tunteitani
- vahvistaa yhteyttä omaan sisimpään
- oppia rakastamaan itseään
- oppia tarvittaessa sanomaan jämäkästi “Ei”
- luoda itselleen kuvitteelliset sisäiset rajat, jotka estävät muita satuttamasta minua ja minua satuttamasta muita
- keskittyä tähän hetkeen, ei menneeseen eikä tulevaan.
NLP on yksi hyvä keino oman itsen löytämiseen ja sen myötä terveeseen itsekkyyteen. Joku toinen voi löytää oivalluksia kirjoista tai luoda terveellä tavalla vahvoja rajoja meditaation myötä.
Olen monta vuotta työstänyt omaa mieltäni vahvistamalla rajoja. Yhä edelleen aihe on ajoittain ajankohtainen. Tärkeää on kerta toisensa jälkeen palauttaa fokus omaan sisimpään ja siihen, mikä itselle on hyväksi. Tällä hetkellä murheet ja pelot ovat suurimmaksi osaksi kadonneet. Tilalla on rakkaus ja seesteinen rauha.
Kiitollisuudella,
Anu