Kesäkuun puolenvälin jälkeen kaikki päiväni ovat olleet lähestulkoon samanlaisia: herääminen klo 6.00, lähiretkeilyä koirien kanssa, lukemista ja olemista. Koska päivät ovat seuranneet toinen toisiaan samanlaisina, on ajantaju osittain hämärtynyt, suunnitelmallisuus hävinnyt ja nykyisyyden merkitys korostunut. Tuntuu kuin olisin ollut lomalla kuukausikaupalla.
Huomaan keskustelevani aiheesta itseni kanssa ja kysyn “Olenko nyt pikavauhtia vanhenemassa, kun nautin siitä, etten tee mitään? Onko elämäni tylsää? Pitäisikö tehdä jotain erityistä?”.
NLP:ssä ajatellaan, että kaikki vastaukset löytyvät omasta itsestämme. Vastaankin itselleni hyvin pian “Anu, kaikella on aikansa ja paikkansa, niin tekemättömyydellä kuin tekemisellä.”
Tuon keskustelutuokion jälkeen havaitsen kuplivan ja odotuksia täynnä olevan tunteen sisälläni.
Huomaan odottavani malttamattomana elo- ja syyskuuta. Odotan syksyn mukanaan tuomaa hektisyyttä ja säpinää. Odotan sitä, että meneillään olevat NLP-koulutukset jatkuvat ja uudet kurssit alkavat. Odotan sitä, kuinka annamme ryhmissä hyvän ilmapiirin ja uusien ajattelumallien saapua paikalle.
Odotan kohtaamisia yksilövalmennettavieni kanssa ja sitä, että saan seurata heidän kasvupolkujaan.
Ihan pian siirrän nykyisyyteni tekemättömyyden tilasta tekemiseen. Kaikella on aikansa ja paikkansa.
Rakkaudella,
Anu