Meitä kaikkia on joskus pelottanut tai pelottaa. Tunne ei ole miellyttävä ja koetamme päästä siitä nopeasti eroon. Jos koetamme työntää pelkoa pois, se tulee usein salakavalasti takaisin. Pelko on kiinnittyneenä egoon, joka pitkälti on rakentunut muiden meihin asettamista odotuksista.
Jos on elänyt pelossa lähes aina, ei ehkä tiedä muunlaisesta elämästä. Pelko on vahva sana ja kuitenkin tunnistan pelänneeni lähes 40 ensimmäistä elinvuottani. Muistan ajatelleeni esimerkiksi “Mitä jos teen virheitä töissä?!”, “Sairastunko minä tai läheiseni?”, “Tulevaisuus pelottaa, koska en voi tietää mitä tapahtuu!”. Toki ilon ja tyyneyden tunteita oli, vaan ne olivat kovin hetkittäisiä.
Kun en itse ymmärtänyt tehdä pelolle mitään, elämä opetti. Samaan aikaan mieheni ja minä jouduimme lähtemään työpaikoistamme, emme laman aikana saaneet mistään töitä ja yllättäin äitini kuoli. Kun lähes kaikki pelkoni olivat toteutuneet, ei enää ollutkaan mitään pelättävää.
Näin jälkikäteen ajatellen rankat tapahtumat ovat kasvattaneet eniten ja tuoneet itselle uskomuksen, että kaikesta voi selviytyä. Samalla on myös kasvanut luottamus siihen, että kaikella on tarkoituksensa.
Muunmuassa NLP-opiskelujen ja meditaation myötä on ollut mahdollista löytää yhteys sisimpään. Sisällä sielussa asuu rakkaus, joka on pelon vastakohta.
Toki pelkokin on olemassa edelleen, mutta nyt tiedän, että voin muuttaa sitä. Pelolle voi aina sanoa “Tervetuloa pelko, aivan kokonaan, 100 %:sti”. Kun negatiivinen tunne otetaan vastaan, se alkaa laimeta.
Ja tilalle tulee rakkaus niin itseä kuin muita kohtaan.
Rakkaudella,
Anu