Kokonainen minä

Jokainen ihminen on ainakin osittain rakentunut muiden meihin kohdistamien odotusten myötä. Lapsesta asti meille on esimerkiksi saatettu opettaa, että kielteisiä tunteita ei saa näyttää.

Usein koetammekin aikuisina peittää niitä puolia, joiden olemme tulkinneet olevan negatiivisia. Mitä enemmän yritämme pitää tiettyjä ominaisuuksia piilossa, sitä suuremmalla todennäköisyydellä ne purkautuvat odottamattomilla hetkillä. Tuntuuko tutulta?

Yksi hyvä NLP-harjoitus on hyväksyä itsessä kaikki osat, tunteet ja ajatukset. Emme tukahduta tunteitamme, vaan alamme rakastaa itseämme sellaisena kuin olemme.

Harjoitus menee seuraavasti:

  • Kirjaa paperille kaikki ne puolet itsessäsi, joista pidät (lista A).
  • Kirjaa seuraavaksi ne puolet, joista et pidä (lista B).
  • Tarkista, että molemmilla listoilla on yhtä paljon sanoja.
  • Ota kummaltakin listalta yksi sana tarkasteluun ja sano lempeästi ääneen itsellesi
    “Näen, että olen A (esim. iloinen). Näen myös, että olen B (pelokas). Näen ja hyväksyn itsessäni molemmat puolet. Ja näen, että olen paljon, paljon enemmän”.
  • Jatka niin pitkään kuin sanoja riittää listoilla A ja B.

Kun hyväksymme itsemme sellaisina kuin olemme, kielteiset tunteet alkavat laimeta. Tilalle tulee levollisuus ja samalla myös itsemyötätunto vahvistuu. Alamme entistä paremmin viihtyä parhaan ystävämme eli itsemme kanssa.

Kokonaisen minän kanssa on hyvä olla.

Läsnäolo

On tutkittu, että ajatuksemme ovat noin 90 % tulevassa tai menneessä - ja vain 10 % tässä hetkessä. Jos on vaikea olla läsnä, niin joko tulevaisuus tai menneisyys on varastanut…

Pelkäätkö?

Alkuperäisin, autenttisin tunteemme on rakkaus. Kun synnyimme tähän maailmaan, olimme pelkkää rakkautta. Hyvin nuorina meille alettiin kuitenkin opettaa kuinka kuuluu toimia, mitä saamme tehdä ja mitä emme. Ajatuksiamme alkoi ohjata…

Risteys on valinta

Arjen oravanpyörä. Sinulla on kiire työssä, perhe tai joku muu asia saattaa vaatia kaiken vapaa-ajan ja stressi painaa. Välillä suurin motiivisi lähteä töihin on muutaman viikon päässä odottava loma. Ja…