Siirtyminen uuteen

Meneillään olevan maailmantilanteen myötä moni meistä on siirtymässä uudenlaisiin rakenteisiin, joissa asiat eivät välttämättä ole enää niin kuin ennen. Uudenlaiset rakenteet tarkoittavat niin yhteiskunnallisia muutoksia kuin ihmisten päänsisäisten ajattelumallien päivittämistä.

Siirtyminen pois tutusta voi tuntua pelottavalta – ja se on ihan ymmärrettävää.

Ihailen buddhalaisia ja heidän ajatteluaan. Vuosituhansien ajan he ovat meditoineet, jotta voivat päästää irti lannistavasta sisäisestä puheesta ja vahvistaa yhteyttä itseen.

Kun he ovat luoneet yhteyden ja pitävät sitä jatkuvasti yllä, voi ympäröivässä maailmassa tapahtua mitä tahansa.  Munkit ja nunnat osaavat enimmän osan ajasta pitää mielensä rauhallisina ja ottaa tilanteet vastaan sellaisina kuin ne tulevat.

Tämä ei tarkoita sitä, että he jäävät passiivisina odottamaan, mitä seuraavaksi tapahtuu. He ottavat vastuun elämästään ja ajatuksistaan.  He asettavat päämääriä, tekevät kaikkensa asioiden eteenpäin viemiseksi – ja sen jälkeen jäävät universumin lainalaisuuksia kunnioittaen luottavaisina odottamaan tilanteiden etenemistä.

Kun yhteys itseen on vahva, kuulee myös omat ajatuksensa paremmin. Siten on myös mahdollista tietää, mitkä asiat ovat totta ja mitkä ehkä ovat saaneet  mielessä liian suuret mittasuhteet.

Buddhalaisten mukaan meidän ei pitäisi liikaa kiinnittyä työpaikkoihin, ihmisiin, ympäröiviin olosuhteisiin ja ylipäätään siihen, miten asioiden pitäisi mennä.

Olen täysin samaa mieltä.

Yhteys itseen mahdollistaa levollisen siirtymisen uuteen, vaikka ei varmuudella tietäisi, mitä se tuo tullessaan.

Voi hyvin, olet tärkeä!

Rakasta ensin ja salli sitten [audioharjoitus]

Ehkäpä tärkein tehtävämme elämän aikana on vahvistaa yhteyttä itseen eli siihen, keitä olemme ja minkälaisen elämän pohjimmiltamme haluamme. Mitä paremmin tunnemme sisimpämme, sitä helpompi meidän on rakastaa ja olla rakastettu.

On hyvä tietää, mitä haluaa

Itävaltalainen neurologi, logoterapian kehittäjä Viktor E. Frankl (1905 - 1997) vietti vuosia Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä Puolassa. Kirjassaan “Man´s Search For Meaning” hän kertoo kokemuksistaan ja pohtii, mikä sai osan ihmisistä selviytymään…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *