Lykkäämisestä aloittamiseen

Runsaat kaksi kuukautta poikkeusoloja alkaa itsellä jo näkyä, kuulua ja tuntua.

Kun suurin osa palavereista, koulutuksista ja kohtaamisista on siirtynyt tai verkossa, vaikuttaa aikaa olevan enemmän kuin ennen. Tämän myötä huomaan helposti lykkääväni asioiden tekemistä ja teen kaikkia kivoja juttuja “ei-kiireellisten” asioiden kustannuksella. Saatan tarkistaa Facebookin, vien roskat tai ulkoilutan koirat.

Jollain tasolla siis täytän ajatukseni sijaistoiminnoilla.

Maaperä on otollinen mielikuvitukselle, joka rakentaa mitä erilaisimpia skenaarioita ja useimmiten pelottavimman kautta. Mielikuvituksen voimassa pätee erityisesti NLP:n yksi perusoletus “Se kasvaa, mihin huomio kiinnittyy.”

Koska pelko on vain ajatus, sen voi muuttaa tai kehittää tilalle parempia toimintamalleja. Tänään kokeilin asioiden lykkäämisen eli prokrastinaation poistamiseen Mel Robbinsin neljän askeleen harjoitusta.

  1. Hyväksy stressi ja ärsyke, joka sen laukaisee. Kaikki tunteet ovat ok ja kun niiden antaa tulla, ne yleensä laimenevat ihan itsestään.
  2. Kun tunnet ja tiedostat ärsykkeen, katkaise reaktio laskemalla hitaasti mielessäsi 5-4-3-2-1.
Viisi sekuntia usein riittää asian tiedostamiseen ja automaattisen reaktion katkaisuun.
  3. Päätä yksi asia, jonka teet seuraavaksi.
  4. Aloita ja tee valitsemaasi asiaa vähintään viisi minuuttia. Aloittaminen voi muuttaa koko elämän. Ainakin se on vaihtoehto asioiden lykkäämiselle.

Tehdään asioita, joiden myötä elämä menee sopivasti eteenpäin. Voi hyvin, olet tärkeä!



Hyvää kevään jatkoa ja ovensuussa olevaa kesää!

Vaahtokarkkeja! Nyt vai kohta?

1960-luvulla tutkija Walter Mischel teki noin 4-vuotiailla lapsilla kokeen, jossa tutkittiin tahdonvoimaa. Huoneessa oli kerrallaan yksi lapsi ja Walter. Walter sanoi kullekin lapselle “Poistun huoneesta 15 minuutiksi. Tässä on sinulle…

Suorittamisesta seesteisyyteen

Kuinka oma asenne, uudenlaiset sanat ja sisäinen palo voivat tehdä suorittamisesta positiivisen voimavaran.

Ajatuksia maailmankuvista

Yksi tärkeimmistä asioista NLP-koulutuksissa on se, että kaikkien maailmankuvat ovat totta ja muita arvostetaan koko ajan. Ei ole oikeaa eikä väärää, on vain hyväksyvää läsnäoloa.