Annetaan asioiden tapahtua

Laskeuduin kohti valon ja keskikesän juhlaa lukemalla Tommy Hellstenin kirjoittaman Ihmisen näköinen elämä -kirjan. Kirjan innoittamana jaan joitain lukuhetken herättämiä ajatuksia.

Anna asioiden tapahtua itsestään. Lopeta murehtiminen ja vahvista sen sijaan yhteyttä itseen. Tämä on mahdollista, kun on rohkeutta menettää kontrolli siihen, kuinka asioiden pitäisi olla.

Kaikilla tapahtumilla on merkityksensä. Jos liikaa suunnittelemme ja kontrolloimme elämää, teemme sitä pelosta käsin. Parempi vaihtoehto on siirtää ohjauspiste sisimpään eli sydämeen. Tällöin tapahtuu niin, että asiat etenevät juuri niin kuin pitääkin.

Sydämestä käsin toimimisen edellytyksenä on, että palautamme itsemme jatkuvasti läsnäolon ja kiitollisuuden tilaan. Se on tila, josta syntyy rakkaus niin itseä kuin muita kohtaan.

Tommy kirjoittaa, että yhteys itseen syntyy, kun havaitsee sen, kuka ei vielä ole. Jos  huomaamme vaikkapa olevamme liian kilttejä tai rajattomia, tuo tämä oivallus meidät oman itsemme äärelle. Vastoinkäymisten myötä on hyvä esittää itselleen kysymys “Mitä vaikeudet haluavat minulle opettaa?”.

Elämämme muuttuu vasta silloin, kun ymmärrämme mitä pitää muuttaa. Se on juuri se kohta, jolloin voimme alkaa vahvistaa niitä ominaisuuksia, joita tarvitsemme lisää.

Yhteyttä itseen vahvistaa erityisesti se, kun läsnäolon tilassa kuuntelemme muita ihmisiä. Jotta voimme kuunnella, on oltava hiljaa. Ja jotta voi olla hiljaa, on ensin oltava levollinen.

Asiat ovat loppujen lopuksi kovin yksinkertaisia.

Levollista juhannusta!

Tasapainottelua läpi elämän

NLP on 1970-luvulta lähtien kehittynyt koko ajan ja kehittyy edelleen maailmassa tapahtuvien muutossyklien mukaisesti. Tämä on yksi syy siihen, miksi innostun siitä edelleen jokaikinen päivä.

Ajatuksia arjen kauhuista

On aamu ja perhe herää. Kukaan ei puhu kenellekään, vaan kaikki tekevät omia rutiinejaan. Aamiaispöydässä kaikki chattailevat sosiaalisessa mediassa tai lukevat nettilehtiä. Jokainen häviää sen jälkeen kuka minnekin. Illalla palataan…

NLP & Tony Robbins

Luin juuri tarinan valmentaja, kirjailija Tony Robbinsista, joka oli aikanaan ilmoittautunut pitkäkestoiseen NLP-koulutukseen. Käytyään koulutusta muutaman päivän hän innostui siitä valtavasti ja halusi välittömästi lähteä kertomaan aiheesta eteenpäin.