egosielu

Tasapainoinen elämä – Kuinka saavuttaa tasapaino?

Hallitsetko itse omaa elämääsi vai määritteleekö sitä joku muu? Oivalla kuinka säilyttää tasapaino elämässä ja silti saavuttaa niitä asioita, joita haluat.

Suorittamisesta seesteisyyteen

Kuinka oma asenne, uudenlaiset sanat ja sisäinen palo voivat tehdä suorittamisesta positiivisen voimavaran.

Vanhemmat blogit

Naamion takaa

Vaikka nyt elokuussa saamani kasvomaski oli hyvin erilainen kuin Olivierin naamiot, niissä oli jotain yhteistä. Sain yhteyden siihen tiedostamattomaan itseen, jolta sain tietoa sisimmästäni.

Hyi häpeä!

Aika monella meistä on lapsuuden kokemuksia siitä, kun emme aikuisten mielestä osanneet käyttäytyä tietyllä tavalla tai meiltä on vaadittu liikoja. Muistan vieläkin sen epäonnistumisen ja häpeän tunteen, kun äiti torui…

Pois hälytystilasta, kohti tasapainoa

Jos jatkuvasti yritämme ennustaa tulevaa ja saada väkisin aikaan haluamiamme lopputuloksia, aivomme ovat tiukasti hälytystilassa ja käytämme vain tietoisen mielen rajallista kapasiteettia. Mitä pidempään siinä olemme, sitä enemmän ajatuksemme lukkiutuvat.

Jos en joka päivä harjoittelisi, olisin murheen murtama

Ollessani viimeksi buddhalaisessa Plum Village -luostarissa sanoin Vietnamista kotoisin olevalle nuorelle nunnalle: ”Elämäsi on varmasti ihanan seesteistä, koska asut täällä luostarissa, meditoit ja päivät etenevät kuin itsestään”.

Mitä yhteistä on…

… NLP-kurssien osallistujilla ja pyykkipojilla? Paljonkin. Molemmilla on tarttumapinta siihen, mikä on oikeasti tärkeää.

Vetovoimainen ajattelu

Mieli ja keho ovat koko ajan yhteydessä toisiinsa. Kun ajattelemme, aivojen hermoradat käynnistyvät ennaltamääriteltyinä yhdistelminä. Kun tietyt neuroniverkostot ovat aktivoituneet, alkavat aivot tuottaa kemikaaleja. Kemikaalit luovat tunteemme.

Elämänmittaisen tehtävän äärellä

Mielessämme on kaksi puolta, sielu ja ego. Sielua ohjaa rakkaus niin itseä kuin muita kohtaan. Se tietää, mitä sisimmässä haluamme ja mitä kohti edetä. Sielu ei takerru, vaan se ymmärtää…

Kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan

Uskon, että elämässämme kaikki tapahtuu juuri oikeaan aikaan. Palautan päivittäin tuon ajatuksen mieleeni ja pyrin siten ymmärtämään elämän kulkua.

Annetaan asioiden tapahtua

Laskeuduin kohti valon ja keskikesän juhlaa lukemalla Tommy Hellstenin kirjoittaman Ihmisen näköinen elämä -kirjan. Kirjan innoittamana jaan joitain lukuhetken herättämiä ajatuksia.

Minkälaista tarinaa elämme?

Monet meistä on opetettu suhtautumaan elämään ikäänkuin projektina. Asetamme tavoitteita, laadimme välietappeja ja pyrimme systemaattisesti etenemään kohti unelmaelämää.

Mikä yhdistää näitä vahvoja naisia?

Tänä keväänä olen lukenut elämäkerrat kahdesta voimakastahtoisesta naisesta, Miina Äkkijyrkästä ja Kirsti Paakkasesta. Olen heistä kovin vaikuttunut.

Rakkaus ruokkii luottamusta

Keskitä huomio siihen, mitä kaikkea hyvää elämässäsi voi tapahtua. Suuntaa ajatuksesi tähän hetkeen ja tulevaisuuteen. Menneisyyttä ei ole, sillä siihen takertuminen on vanhan kertausta. Menneisyyden kokemukset ja opit ovat toki…

Kuinka saavutat zen-tilan työpäivän aikana

Thich Nhat Hanh on koonnut 15 askeleen ohjelman, jolla voi lisätä mielenrauhaa. Ohjelma on tarkoitettu erityisesti otettavaksi käyttöön työpäivinä. Halutessasi voit kokeilla kaikkia askeleita tai valita niistä muutaman itsellesi käyttökelpoisimman

Lykkäämisestä aloittamiseen

Runsaat kaksi kuukautta poikkeusoloja alkaa itsellä jo näkyä, kuulua ja tuntua. Kun suurin osa palavereista, koulutuksista ja kohtaamisista on siirtynyt tai verkossa, vaikuttaa aikaa olevan enemmän kuin ennen. Tämän myötä…

Siirtyminen uuteen

Meneillään olevan maailmantilanteen myötä moni meistä on siirtymässä uudenlaisiin rakenteisiin, joissa asiat eivät välttämättä ole enää niin kuin ennen. Uudenlaiset rakenteet tarkoittavat niin yhteiskunnallisia muutoksia kuin ihmisten päänsisäisten ajattelumallien päivittämistä.…

Yrttejä ja kiitollisuutta – elämä on tässä ja nyt

Tiedän, että vielä on liian aikaista istuttaa yrttejä avomaahan. Siitä huolimatta halusin päästä aistimaan kauppapuutarhan levollista tunnelmaa. Niinpä kävin pari päivää sitten Vihdin Ojakkalassa sijaitsevalla Onnelan Puutarhalla. Näin kasvihuoneessa mitä…

Onko se totta?

Mieli lähtee helposti hakemaan vahvistusta havainnoimmillemme asioille. Niin hyville kuin huonoille. Tähän viittaa myös seuraava NLP:n perusoletus: “Se kasvaa, mihin huomio kiinnittyy”.

Umpikujan positiivinen tarkoitus

Välillä hukkaamme yhteyden itseemme. Näin tapahtuu, jos elämme muiden odotusten mukaisesti tai koemme menettävämme kontrollin tulevaan.

Annetaan tunteiden tulla ja mennä

Tunteet ovat olemassa ja kuitenkaan eivät ole. Luomme ne itse ja pystymme halutessamme vaikuttamaan tunteisiin.

Uusi normaali olotila

Kaikesta ulkopuolisesta kohinasta huolimatta, olen viime viikot ollut tyyni ja rauhallinen. Niinä harvoina kertoina kun ajatukseni ovat koettaneet lähteä vaeltamaan, olen syvähengityksellä saanut mieleni aina tasaantumaan.

Juuri nyt on hyvä hetki olla kiitollinen

Elämme erikoista aikaa. Aikaa, jonka merkitys on suurempi kuin osaamme tällä hetkellä hahmottaa. Uskon, että tämänkin asian takana on hyvä tarkoitus, jonka merkitys selviää meille tuonnempana.

Kiitollisuus nyt

NLP:n yksi perusoletus “Se kasvaa, mihin huomio kiinnittyy”, on viime päivinä konkretisoitunut. Saattaa olla, että uutisoinnin kohina on saanut sinut tuntemaan pelkoa tai vähintäänkin huolestuneeksi siitä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Ajatusten voimalla

Tämän hetkiset ajatuksemme ja tunteemme määrittelevät sen, minkälainen tulevaisuutemme tulee olemaan. Kun ajattelemme jotain, aivot tuottavat kemikaaleja, jotka saavat meidät tuntemaan ajatustemme mukaisesti.

Olen oikeassa vai olenko sittenkään?

NLP:n perustana on joukko taustaoletuksia, joiden ajatellaan olevan koko ajan totta. Yksi tällainen on, että maailma ja maailmankuva ovat eri asioita.

Ajatuksia maailmankuvista

Yksi tärkeimmistä asioista NLP-koulutuksissa on se, että kaikkien maailmankuvat ovat totta ja muita arvostetaan koko ajan. Ei ole oikeaa eikä väärää, on vain hyväksyvää läsnäoloa.

Sanallinen hyökkäys

Onko sinua kohtaan esitetty voimakasta, jopa epäreilua arvostelua? Hyökkäyksen syynä on usein hyökkääjän oma pelko tai syyllisyys. Ehkä hän kokee olevansa uhattu ja uskoo, että käymällä sanallisesti toisen kimppuun voi…

Oleellisinta on kaiken hyväksyminen

Monella on menneisyydessä asioita, joiden olisimme toivoneet tapahtuneen toisin. Haluamme unohtaa menneitä, kadumme tai häpeämme tekemisiämme. Saatamme olla katkeria tai jääneet syyttämään ja vihaamaan ihmisiä, jotka tulkintamme mukaan ovat kohdelleet…

Joulutarina – aina ei kannata suunnitella liian tarkasti

Olimme pitkästä aikaa päättäneet viettää joulun muualla kuin kotona ja lähdössä viikoksi tutulle mökille Raaseporiin. Myös lapset puolisoineen olivat liittymässä jouluna seuraamme.

Mihin uskoa?

Elämässä on iso merkitys sillä, mitä ajattelemme itsestämme ja muista. Ajatuksemme rakentuvat pitkälti uskomuksista, joita pidämme totuuksina. Uskomuksia on erilaisia ja ne voivat olla eteenpäin vieviä, neutraaleja tai rajoittavia.

Taisto.

Minusta on joskus ollut haasteellista ymmärtää isääni Taistoa. Kuitenkin viimeiset pari kertaa hänen ja minun tapaamiset ovat olleet ihmeellisen seesteisiä...

Heikkouden hyväksyminen on vahvuutta

Todellinen minä pitää sisällään rakastavan vahvuuden. Samalla se myös antaa luvan olla heikko. Kuitenkin usein koetamme peittää heikkouttamme ja esittää jotain muuta kuin olemme. Pelkäämme paljastuvamme.

Keskeneräisyys itsessä ja muissa

Meitä ohjaa kaksi vahvaa tunnetta, jotka ovat rakkaus ja pelko erilaisine vivahteineen. Rakkaus on aitoa...

Kokonainen minä

Jokainen ihminen on ainakin osittain rakentunut muiden meihin kohdistamien odotusten myötä. Lapsesta asti meille ...

Tykkäätkö hierarkiasta?

Kuka tykkää hierarkiasta? Tutkittua tietoa ja käytännön kokemuksia itseohjautuvuudesta. Siinä Espoon Dipolissa järjestetyn seminaarin keskiviikkoaamupäivän agenda. Seminaarin järjesti kaksi vuotta kestävä hanke Minimalist Organizational Design (MODe), joka toteutuu Aalto-yliopistossa, Haaga-Heliassa…

NLP-ajatuksia ajasta

Tänä aamuna, 1. marraskuuta, heräsin onnen tunteeseen. Mietin, mistä se mahtaa johtua...

Haluatko olla onnellinen vai oikeassa?

Yksi NLP:n perusoletus onkin, että maailma ja maailmankuva ovat eri asioita. Jos olemme toisten kanssa samassa maastossa (maailmassa), jokainen etenee maastossa omaa karttaansa (maailmankuvaansa) tulkiten.

Itsekseen puhumisen jalo taito

Huomaatko toistavasi usein ääneen kysymyksiä, joihin et odota kenenkään ulkopuolisen vastaavan? Vaikka osa ihmisistä pitää itsekseen höpöttäjiä omituisina, voit olla huoleti. Se ei ole yhtään noloa tai hävettävää. Itse asiassa…

Yllin kyllin

Seison keittiön ikkunan ääressä ja katson harjulla sijaitsevien puiden väliin virittämiämme pyykkinaruja. Jotkut saattavat ajatella metsään kuivumaan ripustettujen pyykkien olevan omituisia, jopa maisemaa pilaavia.

Paljastavat naamiot

Viime viikonloppuna ranskalainen Olivier Corchia (Group Pace, The Persona Masks´ Method) ohjasi länsirannikon NLP Trainer –koulutuksen osanottajat arkkityyppienergioiden maailmaan.

Miksi elämä opettaa

Asetan itselleni tavoitteita sekä suunnittelen ja aikataulutan tapahtumia tulevaisuuden aikajanalle. Usein nämä liittyvät työhön ja siihen, mihin haluan jatkossa keskittyä.

Pelosta rakkauden vetovoimaan

Kun tunnet pelkoa, ahdistusta tai muuta negatiivista tunnetta, tuo tunne usein vain kasvaa...

Sisäisesti vahva

Vahvuus on sitä, että ottaa levollisin mielin elämän vastaan juuri sellaisena kuin se on. Vahvuus on mahdollista saada esille vasta silloin, kun myöntää heikkoutensa.

Risteys on valinta

Arjen oravanpyörä. Sinulla on kiire työssä, perhe tai joku muu asia saattaa vaatia kaiken vapaa-ajan ja stressi painaa. Välillä suurin motiivisi lähteä töihin on muutaman viikon päässä odottava loma. Ja…

Kutkuttava kokemus

Jokaista tekemäämme valintaa ja päätöstä ohjaavat arvot ja uskomukset. Ne luovat maailmamme ja todellisuutemme. Silloin kun joku asia jumittaa mieltä, on uskomusten uudeksi ajatteleminen usein toimiva ratkaisu.

Onnellisena elät enemmän

Yksi kuuluisimmista tutkimuksista positiivisen psykologian alueella on nk. nunnatutkimus. Tutkimuksessa oli mukana 180 katolista nunnaa, jotka noin 22-vuotiaina kirjoittivat näkemyksiään ja kokemuksiaan elämästään...

Kuinka muuttaa pelko rakkaudeksi

Meitä kaikkia on joskus pelottanut tai pelottaa. Tunne ei ole miellyttävä ja koetamme päästä siitä nopeasti eroon. Jos koetamme työntää pelkoa pois, se tulee usein salakavalasti takaisin. Pelko on kiinnittyneenä…

Tekemättömyydestä tekemiseen

Kesäkuun puolenvälin jälkeen kaikki päiväni ovat olleet lähestulkoon samanlaisia: herääminen klo 6.00, lähiretkeilyä koirien kanssa, lukemista ja olemista. Koska päivät ovat seuranneet toinen toisiaan samanlaisina, on ajantaju osittain hämärtynyt, suunnitelmallisuus…

Kiukuttaa, harmittaa, ärsyttää – siis v*tuttaa…

Kiukku ja ärtymys, kansanomaisemmin sanottuna vitutus on lopulta sekin vain oma valintamme. Tunteet ovat koko ajan yhteydessä ajatuksiimme ja sitä kautta käyttäytymiseemme.

Vaahtokarkkeja! Nyt vai kohta?

1960-luvulla tutkija Walter Mischel teki noin 4-vuotiailla lapsilla kokeen, jossa tutkittiin tahdonvoimaa. Huoneessa oli kerrallaan yksi lapsi ja Walter. Walter sanoi kullekin lapselle “Poistun huoneesta 15 minuutiksi. Tässä on sinulle…

Onnellinen tila

Viime päivinä olemme kiertäneet Vihdissä ja sen ympäristössä sijaitsevilla lähiruokatiloilla katsomassa, miltä niillä näyttää, kuulostaa ja tuntuu – ja toki tehneet ostoksia. Olen vaikuttunut eläinten hyvinvoinnista, tiloilta ostamamme ruoan erinomaisesta…

Tässä ja nyt – läsnäoloa oman itsen kanssa

Tasapainoinen ja hyvinvoiva mieli kaipaa sekä virikkeitä että pysähtymistä. On sanottu, että ihmisen välimatka muihin on yhtä pitkä kuin välimatka itseen. Mitä paremmin olemme yhteydessä itseemme, sitä helpompi on olla…

Kirjoita itsellesi kirje

Jotta voimme kasvaa ihmisinä itse valitsemaamme suuntaan, meillä pitää olla unelmia, haaveita ja tavoitteita ja niiden tulisi olla kirjoitettuna ylös. Eräiden tutkimusten mukaan vain noin kolme prosenttia ihmisistä on kirjannut…

Ihmisestä se alkaa – bisneskin

Vuonna 2013 tehtiin tutkimus, johon osallistui 225.000 työntekijää 142 eri maasta. Ainoastaan 13 % heistä oli sitoutunut työhönsä. Vuonna 2018 noin 50 % työntekijöistä tarkisti työsähköpostinsa ennen nukkumaanmenoa. Vuonna 2002…

Niukkuudesta kukoistukseen

Mielemme vaeltelee helposti niissä asioissa, jotka koemme elämässämme olevan huonosti. Jos rahaa on vähän, mietimme kuinka saisimme sitä lisää. Jos emme ole tyytyväisiä kumppaniimme, saatamme jatkuvasti pohtia mitä tekisimme huonolle…

Rajat on vai rajaton [audioharjoitus]

Yksi keskeinen henkisen hyvinvoinnin mittari on selkeiden ja terveiden rajojen muodostuminen itsen ja muiden välille. Mikäli rajoja ei ole, toisten tunteista tulee meidän tunteitamme ja vastavuoroisesti saatamme myös ulottaa omat…

NLP kohtaamisten ytimessä

Viime kuukaudet olen ollut kohtaamisten äärellä. Erityisen merkityksellisiä kohtaamiset ovat olleet viikonloppuina NLP-kurssilaisten kanssa.

Kevät ja intuitiosta kupliva kasvu

Kevään edetessä ja valon määrän lisääntyessä odotan jonkinlaista uutta ja uudistumista. Tunnekokemus on tuttu, sillä näin tapahtuu aina keväisin. Huomaan, että tämä on uskomus, jonka tässä tapauksessa haluan pitää. Saan…

Jatkuvasti harjoitellen

Ystäväni Janne toimii tällä hetkellä kampaajana Helsingissä. Sitä ennen hän työskenteli pitkään Lontoossa. Hiusten muotoilu on hänelle intohimo, josta hän haluaa oppia jatkuvasti lisää. Janne kertoi osallistuneensa viime syksynä Vidal…

Viikonlopun mittainen läsnäoloharjoitus

Päätin lauantaiaamuna, että tänä viikonloppuna opetan whippetpentumme tekemään tarpeensa ulos. Kireät pakkaset olivat ohi ja pystyisin olemaan pennun kanssa ulkona niin pitkään kuin mahdollista. Oli siis aika tehdä kiireetöntä läsnäoloharjoitusta…

Rakasta ensin ja salli sitten [audioharjoitus]

Ehkäpä tärkein tehtävämme elämän aikana on vahvistaa yhteyttä itseen eli siihen, keitä olemme ja minkälaisen elämän pohjimmiltamme haluamme. Mitä paremmin tunnemme sisimpämme, sitä helpompi meidän on rakastaa ja olla rakastettu.

Läsnäolo

On tutkittu, että ajatuksemme ovat noin 90 % tulevassa tai menneessä - ja vain 10 % tässä hetkessä. Jos on vaikea olla läsnä, niin joko tulevaisuus tai menneisyys on varastanut…

Rakastamalla itseäsi vahvistat rajojasi

Runsaat 15 vuotta sitten ensimmäisellä NLP-kurssillani oivalsin omien rajojeni heikkouden. Itselläni tämä ilmeni töissä ylenmääräisenä kiltteytenä ja kotona kiukkuna aivan pienimmistäkin asioista. Olin hukassa, sillä näin jälkikäteen ymmärrän, että en…

Voi kärsimys! – Buddhalaisten neljä jaloa totuutta

Kuulin ensimmäisen kerran neljästä jalosta totuudesta (four noble truths) nepalilaisessa buddhalaisessa luostarissa, kun muutamia vuosia sitten vietin siellä 10 päivää.

Päästetään irti

Viime vuosina olen säännöllisen epäsäännöllisesti viettänyt muutamia viikkoja buddhalaisissa luostareissa. Näiden vierailujen myötä yksi itselle tärkeimmistä opeista on ollut se, ettemme saa takertua tai kiinnittyä asioihin tai ihmisiin.

Joulun odotuksessa

Tämän viikon olen tietoisesti hidastanut ajattelua ja toimintaa. Uusi koiranpentu on asettunut kotiin ja on rakkain mahdollinen lisä perheeseemme.

Sallitaan asioiden tapahtua

Suurimman osan elämästäni olen etukäteen murehtinut tulevaisuutta. Usein pelkoni ovat liittyneet terveyteen, rahaan, läheisiin, työhön ja muiden hyväksyntään. Pelko ruokkii pelkoa, sillä se kasvaa mihin huomio kiinnittyy.

Matkalla feminiiniseen osaan minussa

Käyn säännöllisesti erilaisissa työtäni ja samalla omaa ajatteluani rikastuttavissa koulutuksissa. Tällä viikolla osallistuin mielenkiintoiseen workshoppiin, joka osoittautui varsin merkitykselliseksi.

Ihmeiden aika on nyt

Yhteys omaan itseen on kaiken perusta. Sisin, sielu, aito itse on meissä se, joka pohjimmiltamme olemme. Se tietää, mitä oikeasti haluamme ja mikä on meille parhaaksi.

NLP-harjoitus kielteisen tunteen käsittelyyn

NLP:ssä ajatellaan, että koostumme erilaisista osista. Meissä voi olla esimerkiksi ärtyisiä, surullisia, pelkääviä, iloisia, rauhallisia ja luottavaisia osia. Kun haluamme käsitellä vaikkapa jotain negatiivista tunnetta, onnistuu se helpommin, kun irrotamme…

Kahdeksan kiittämisen arvoista asiaa elämässäsi

Ota itsellesi omaa, rauhallista aikaa. Hae kynä, paperia ja kuppi jotain kuumaa juotavaa – ja istahda alas pohtimaan elämäsi varrella nyt tai aikaisemmin tapahtuneita hyviä asioita ja kohtaamisia.

Läsnäoleva vai -olematon?

Menneisyydessä ei ole koskaan tapahtunut mitään. Mitään ei tapahdu myöskään tulevaisuudessa. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Jos näin on, kannattaa esittää itselleen kysymys “Olenko tässä vai jossain muualla?”.

Sisäinen ja ulkoinen peli

Olen pitkään ihmetellyt eri ihmisten välillä olevia pelejä ja sitä, että niissä yleensä aina jonkun pitää olla voittaja ja toisen häviäjä. Maailma olisi parempi paikka ilman näitä ihmissuhdepelejä. Mielenkiintoisen näkökulman…

Onpa siistiä!

On ollut uskomatonta nähdä, kuulla ja kokea kuinka ihmiset muuttavat ajatuksiaan ja siten muuttuvat niin sisäisesti kuin ulkoisesti. Mieli vaikuttaa kehoon ja keho mieleen, joten mielessä olevat ajatukset näkyvät aivan…

Vähemmän on enemmän

Mitä enemmän yritämme tietoisesti saavuttaa jotain tiettyä mielialaa tai tunnetilaa, ajaudumme usein siitä vain kauemmaksi. On hyvä luopua kontrollista ja pakottamisesta. Tällöin hyväksymme elämän sellaisena kuin se on, emmekä jää…

Work-life balance vai life balance?

Monella meistä on haastetta saada pää tyhjäksi hektisen työpäivän jälkeen. Vaikka töistä lähdetään esimerkiksi klo 17.00, niin mieli harhailee työasioissa koko illan ja ehkä yönkin. Mitä enemmän koetamme olla ajattelematta…

Kauniisti tasapainossa

Identiteettimme voidaan sanoa rakentuvan kahdesta osasta, joista toinen on sisin, aito itse, sielu - ja toinen on ego.

On hyvä tietää, mitä haluaa

Itävaltalainen neurologi, logoterapian kehittäjä Viktor E. Frankl (1905 - 1997) vietti vuosia Auschwitz-Birkenaun keskitysleirillä Puolassa. Kirjassaan “Man´s Search For Meaning” hän kertoo kokemuksistaan ja pohtii, mikä sai osan ihmisistä selviytymään…

Nurinkurinen lomailu

Moni meistä viettää siis suurimman osan elämästään kuormituksessa ja kiireessä odottaen seuraavaa lomaa. Loman alussa menee yli viikko ennen kuin alamme toipua työstä. Loman lopulla ahdistumme, kun ajattelemme odottavaa työmäärää.

Minkälaisia taimia istutat?

Luin juuri tositarinan erakkona elänneestä lammaspaimenesta nimeltään Elzéard Bouffier. Hän oli ottanut elämäntehtäväkseen puiden istuttamisen Provencen vuorille. Elzéardin perhe oli kuollut ja puiden istuttamisella hän koki tekevänsä jotain hyödyllistä. Maa…

Energia itsessä ja muissa

Meillä on koko ajan kaikenlaisia tunteita ja kaikki tunteet ovat ok. Positiivinen tai negatiivinen tunnetilamme välittyy ympäristöön ja muut ihmiset saavat siitä hyvin nopeasti osansa.

NLP ja telakoituneen molekyylin arvoitus

Keho vaikuttaa mieleen ja mieli vaikuttaa kehoon. Voit vaikkapa kokeilla asentoa, jossa seisot hieman kumarassa, hartiat lytyssä ja katsot kohti lattiaa. Ole siinä jonkin aikaa ja huomaa, millainen on olotilasi.…

Elätkö vai kuoletko pystyyn?

Olen jo pitkään inspiroitunut Tommy Hellstenin ajatuksista. Eilen osallistuin hänen vetämäänsä “Et voi koskaan saada liikaa sitä, mitä et tarvitse” –dialogi-iltaan. Olipa voimaannuttava kokemus!

Hiihtolatu, lasermiekka ja kehon tieto

Tiesin jo etukäteen, että eilisestä tiistaista tulee huippupäivä - ja niinhän siitä tulikin. Päivällä Yritystä stadiin –tapahtuma ja sen jatkeeksi NLP-ilta Rikhardinkadun kirjastossa. Olipa huikeaa, sillä koko päivän ajan sain…

Seura tekee kaltaisekseen

Sananlaskuissa on perää. Juuri tänään eteeni tuli sananlasku “Seura tekee kaltaisekseen”. Jos ajatellaan vaikkapa onnellisuutta tai menestystä, niin millä asioilla on eniten merkitys niiden toteutumiseen? Aika harva voi sivuuttaa seuraa,…

Wabi – keskeneräisyys kuuluu elämään

Olin ollut aamusta saakka jollain tavalla alavireinen. Kaikki oli periaatteessa ihan kunnossa ja kuitenkin mieleni pyöri mm. haasteellisessa ihmissuhteessa, yksinäisyydessä ja kodin remontissa. Toki tietoinen mieleni tiesi, että se kasvaa…

Paluu tulevaisuudesta

Jos 1970-luvulla tietyn alan opiskelu takasi varman työpaikan, niin tänä päivänä on varauduttava vaihtamaan työtä ja ehkä alaakin useita kertoja. Ja vaikka työ pysyisi samana, niin vähintään työn sisältö saattaa…

Hyvää ilmapiiriä NLP:n äärellä

Rakastan viikonloppuja. Rakastan varsinkin niitä viikonloppuja, jolloin ohjaan NLP-koulutuksia ja vietän aikaa kurssilaisten kanssa. Vaikka ihmiset vaihtuvat, niin jollain lailla koulutuksissa on lähes aina samankaltainen tunnelma, innostunut odotus ja yhdessäolon…

Kun ihmiset ärsyttää

Työkaveri on äärettömän hidas, esimies kiinnittää projekteissa huomion epäoleellisiin yksityiskohtiin ja kumppani ei koskaan siivoa. Ärsyttää!!!

Ajatuksia arjen kauhuista

On aamu ja perhe herää. Kukaan ei puhu kenellekään, vaan kaikki tekevät omia rutiinejaan. Aamiaispöydässä kaikki chattailevat sosiaalisessa mediassa tai lukevat nettilehtiä. Jokainen häviää sen jälkeen kuka minnekin. Illalla palataan…

Pelkäätkö?

Alkuperäisin, autenttisin tunteemme on rakkaus. Kun synnyimme tähän maailmaan, olimme pelkkää rakkautta. Hyvin nuorina meille alettiin kuitenkin opettaa kuinka kuuluu toimia, mitä saamme tehdä ja mitä emme. Ajatuksiamme alkoi ohjata…

Sankarin matkalla koko ajan

Sankarin matka on myyttitutkimuksissa löydetty juonirakenne, jossa tarinan sankari lähtee seikkailuun ja palaa sieltä voittajana ja muuttuneena ihmisenä. Ensimmäisenä juonirakenteen havaitsi Vladimir Propp, joka tutki venäläisiä kansansatuja ja totesi, että…

Ikigai – syy olemassaoloon

Japanilaisten mukaan jokaisella on oma ikigai, syy olemassaoloon. Sen tavoittelu ja löytäminen tuo elämään merkitystä, onnea ja tämän myötä terveyttä ja menestystä.

”Haluan, että joku pitää minusta huolta.”

Nuorena aikuisena olin töissä ripeä, kannoin vastuuta ja tein paljon töitä. Jostain kumman syystä perjantai-iltaisin sain kauhean migreenin, oksensin ja nukuin puolet viikonlopusta. Myöhemmin olen ymmärtänyt tämän olleen kehoni reagointi…

NLP & Tony Robbins

Luin juuri tarinan valmentaja, kirjailija Tony Robbinsista, joka oli aikanaan ilmoittautunut pitkäkestoiseen NLP-koulutukseen. Käytyään koulutusta muutaman päivän hän innostui siitä valtavasti ja halusi välittömästi lähteä kertomaan aiheesta eteenpäin.

Systeemiajattelu, totta vai ei?

NLP:ssä puhutaan systeemiteoriasta, jonka mukaan kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olen monta vuotta ajatellut systeemiteorian ja -ajattelun tarkoittavan lähinnä sitä, että kun itse muutun, muuttuvat muut ihmiset lähelläni. Tähän toki uskon edelleen…