hyvinvointi

Onnellinen tila

Viime päivinä olemme kiertäneet Vihdissä ja sen ympäristössä sijaitsevilla lähiruokatiloilla katsomassa, miltä niillä näyttää, kuulostaa ja tuntuu – ja toki tehneet ostoksia. Olen vaikuttunut eläinten hyvinvoinnista, tiloilta ostamamme ruoan erinomaisesta laadusta ja yrittäjien sitoutumisesta tekemiseensä.

Ihmisestä se alkaa – bisneskin

Vuonna 2013 tehtiin tutkimus, johon osallistui 225.000 työntekijää 142 eri maasta. Ainoastaan 13 % heistä oli sitoutunut työhönsä. Vuonna 2018 noin 50 % työntekijöistä tarkisti työsähköpostinsa ennen nukkumaanmenoa. Vuonna 2002 alle 10 % edes luki sähköpostejaan työajan ulkopuolella.

Nurinkurinen lomailu

Moni meistä viettää siis suurimman osan elämästään kuormituksessa ja kiireessä odottaen seuraavaa lomaa. Loman alussa menee yli viikko ennen kuin alamme toipua työstä. Loman lopulla ahdistumme, kun ajattelemme odottavaa työmäärää.