kiitollisuus

Mihin uskoa?

Elämässä on iso merkitys sillä, mitä ajattelemme itsestämme ja muista. Ajatuksemme rakentuvat pitkälti uskomuksista, joita pidämme totuuksina. Uskomuksia on erilaisia ja ne voivat olla eteenpäin vieviä, neutraaleja tai rajoittavia.

Taisto.

Minusta on joskus ollut haasteellista ymmärtää isääni Taistoa. Kuitenkin viimeiset pari kertaa hänen ja minun tapaamiset ovat olleet ihmeellisen seesteisiä…

Yllin kyllin

Seison keittiön ikkunan ääressä ja katson harjulla sijaitsevien puiden väliin virittämiämme pyykkinaruja. Jotkut saattavat ajatella metsään kuivumaan ripustettujen pyykkien olevan omituisia, jopa maisemaa pilaavia.

Niukkuudesta kukoistukseen

Mielemme vaeltelee helposti niissä asioissa, jotka koemme elämässämme olevan huonosti. Jos rahaa on vähän, mietimme kuinka saisimme sitä lisää. Jos emme ole tyytyväisiä kumppaniimme, saatamme jatkuvasti pohtia mitä tekisimme huonolle suhteelle. Mikäli työpaikka ahdistaa, on fokuksemme kaikessa siinä, mikä siellä on huonosti.

Päästetään irti

Viime vuosina olen säännöllisen epäsäännöllisesti viettänyt muutamia viikkoja buddhalaisissa luostareissa. Näiden vierailujen myötä yksi itselle tärkeimmistä opeista on ollut se, ettemme saa takertua tai kiinnittyä asioihin tai ihmisiin.

NLP ja telakoituneen molekyylin arvoitus

Keho vaikuttaa mieleen ja mieli vaikuttaa kehoon. Voit vaikkapa kokeilla asentoa, jossa seisot hieman kumarassa, hartiat lytyssä ja katsot kohti lattiaa. Ole siinä jonkin aikaa ja huomaa, millainen on olotilasi. Tai voit seistä ryhdikkäänä ja ajatella sinulle mukavia, tärkeitä asioita – ehkä huomaat, kuinka kehonkielesi on aivan toisenlainen ja myös tunnetilasi muuttuu.