Kesäkuun puolenvälin jälkeen kaikki päiväni ovat olleet lähestulkoon samanlaisia: herääminen klo 6.00, lähiretkeilyä koirien kanssa, lukemista ja olemista. Koska päivät ovat seuranneet toinen toisiaan samanlaisina, on ajantaju osittain hämärtynyt, suunnitelmallisuus hävinnyt ja nykyisyyden merkitys korostunut.
Päätin lauantaiaamuna, että tänä viikonloppuna opetan whippetpentumme tekemään tarpeensa ulos. Kireät pakkaset olivat ohi ja pystyisin olemaan pennun kanssa ulkona niin pitkään kuin mahdollista. Oli siis aika tehdä kiireetöntä läsnäoloharjoitusta “Kun opetat koiranpentua sisäsiistiksi, opeta se sisäsiistiksi.”
On tutkittu, että ajatuksemme ovat noin 90 % tulevassa tai menneessä – ja vain 10 % tässä hetkessä. Jos on vaikea olla läsnä, niin joko tulevaisuus tai menneisyys on varastanut nyt-hetken. Nyt-hetki on ainoa hetki, joka meillä on koko ajan meneillään.
Yhteys omaan itseen on kaiken perusta. Sisin, sielu, aito itse on meissä se, joka pohjimmiltamme olemme. Se tietää, mitä oikeasti haluamme ja mikä on meille parhaaksi.
Menneisyydessä ei ole koskaan tapahtunut mitään. Mitään ei tapahdu myöskään tulevaisuudessa. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt. Jos näin on, kannattaa esittää itselleen kysymys “Olenko tässä vai jossain muualla?”.
Jos 1970-luvulla tietyn alan opiskelu takasi varman työpaikan, niin tänä päivänä on varauduttava vaihtamaan työtä ja ehkä alaakin useita kertoja. Ja vaikka työ pysyisi samana, niin vähintään työn sisältö saattaa muuttua hyvinkin paljon.