rakkaus

Kuinka muuttaa pelko rakkaudeksi

Meitä kaikkia on joskus pelottanut tai pelottaa. Tunne ei ole miellyttävä ja koetamme päästä siitä nopeasti eroon. Jos koetamme työntää pelkoa pois, se tulee usein salakavalasti takaisin. Pelko on kiinnittyneenä egoon, joka pitkälti on rakentunut muiden meihin asettamista odotuksista.

Rakastamalla itseäsi vahvistat rajojasi

Runsaat 15 vuotta sitten ensimmäisellä NLP-kurssillani oivalsin omien rajojeni heikkouden. Itselläni tämä ilmeni töissä ylenmääräisenä kiltteytenä ja kotona kiukkuna aivan pienimmistäkin asioista. Olin hukassa, sillä näin jälkikäteen ymmärrän, että en tiennyt kuka olin ja millainen minun olisi pitänyt olla.

Pelkäätkö?

Alkuperäisin, autenttisin tunteemme on rakkaus. Kun synnyimme tähän maailmaan, olimme pelkkää rakkautta. Hyvin nuorina meille alettiin kuitenkin opettaa kuinka kuuluu toimia, mitä saamme tehdä ja mitä emme. Ajatuksiamme alkoi ohjata pelko siitä, teemmekö asioita oikein.